30lokakuu

Tekstiviestit ovat maailman kalleinta dataa – tekstaa mobiilidatalla

Tekstiviestit (tai tutummin tekstarit) mullistivat mobiiliviestinnän 90-luvulla, ja tulivat tunnetuksi edullisena ja yksinkertaisena viestintävälineenä. Se mahdollisti lyhyiden, 160 merkin mittaisten viestien lähettämisen helposti ilman soittamista ja viestien lukemisen missä ja milloin vain.

Jo 10 vuotta sitten kuitenkin uutisoitiin, että tekstiviestin lähettäminen on jopa neljä kertaa kalliimpaa kuin saman datamäärän lähettäminen kuuluisalle Hubble-avaruusteleskoopille. Niin, siis maan kiertoradalle. Vaikka mobiilipalveluiden hinnat ovat olleet laskussa jo pitkään, antaa tämä hyvän kuvan tekstiviestien hinnasta.

Älypuhelimien maailmanvalloituksesta huolimatta tekstarit ovat edelleen yleinen tapa viestiä monien ihmisten keskuudessa. Operaattorit tarjoavat tekstiviestejä usein kiinteän määrän osana liittymäpakettia ja tämän jälkeen määrättyyn kappalehintaan. Siitä huolimatta esimerkiksi Ylen tekemän selvityksen mukaan nuorten liittymän käytössä korostuu se, että muun muassa tekstiviestien käyttö on erittäin vähäistä. Harva valitettavasti ymmärtää, miten kalliita tekstiviestit ovat suhteessa niiden käyttämään datamäärään ja kokoon.

Vaihtoehtoja tekstiviesteille – mobiilidataa käyttävät chatti- ja viestipalvelut

WhatsApp, Viber, Telegram, Messenger, Line, KakaoTalk… näitähän riittää, mutta kuinka paljon edullisemmin viestit oikeasti kulkevat mobiiliverkon läpi?

Otetaan esimerkiksi WhatsApp. Erittäin emppiirisen ja objektiivisen kokeen perusteella (lue: lähetimme meemejä toisillemme WhatsAppilla lounastauolla) WhatsAppin oma datalaskuri näytti yhden 160 merkkiä sisältäneen viestin kuluttavan noin 1000 tavua (=1 kB) mobiilidataa. Vastaavasti yhden 160:n merkin tekstiviestin lähettämiseen kuluu 140 tavua, eli 0,14 kB.

Jos oletetaan, että tekstiviesti maksaa markkinoilla edullisimmillaan noin 5,5 senttiä kappale, on helppo ymmärtää miksi yhä useammat siirtyvät käyttämään WhatsAppin kaltaisia palveluita tekstiviestien sijaan. Esimerkiksi kymmenentuhannen 160 merkin viestin lähettäminen mobiilidatalla maksaisi vain joitain senttejä. Sama määrä perinteisiä tekstiviestejä maksaisi 5,5 sentin kappalehintaan jopa 550€. Ei siis ole aivan yhdentekevää, miten lähetät viestisi bittiavaruuteen. 

Jos kuitenkin tekstiviestien lähettäminen on vakiintunut tapa, josta ei sitten millään pääse eroon, ei huolta – Moin liittymissä on hintakatto tekstiviesteille ja puheluille. 💪 Ei tarvitse siis pelätä edellämainittua 550 €:n laskua – vaikka lähettäisit kymmenentuhatta tekstiviestiä, tulisi niiden hinnaksi laskulla ainoastaan neljä euroa!

Viestintäviraston tilastojen mukaan tekstiviestien määrä on jyrkässä laskusuhdanteessa, kun viestintä siirtyy yhä enemmän pikaviestipalveluihin ja moni maksaakin turhasta perinteisissä liittymäpaketeissa. Moin liittymään voit räätälöidä oman kulutuksen mukaan juuri sinulle sopivan määrän palveluita. Näin et maksa koskaan turhasta. Tutustu Moin liittymiin ja tilaa liittymä SMS- ja puheluhintakatolla täältä! Data liikkuu niin, että silmissä vilkkuu. Vauhtia on, mutta hinta ei huimaa koskaan.

Katso Moin uudet liittymäpaketit täältä. Päivitetty syksyllä 2021.

Edellinen artikkeliEdellinen artikkeliSeuraava artikkeliSeuraava artikkeli