19tammikuu

Meitä täällä Moilla kiinnostaa kovasti, miten suomalaiset käyttävät kännyköitä

Viestintäviraston tilastojen mukaan puhelujen ja tekstiviestien määrä on laskenut huomattavasti viidessä vuodessa. Mutta silti me täällä Suomessa ostamme eniten rajattomia liittymäpaketteja, joissa nettiyhteyden lisäksi rajattomasti puheaikaa ja tekstareita. Lopputuloksena tästä on, että osa kuluttajista maksaa turhasta – jostain mitä eivät edes käytä.

Ylen tekemän selvityksen mukaan etenkin nuorten liittymän käytössä korostuu se, että puhe- ja viestikäyttö on niin vähäistä, ettei niistä ole syytä maksaa paketissa. Ja artikkelissa haastateltu asiantuntija toteaakin: “Se, maksavatko ihmiset turhaan puheluista ja tekstiviesteistä, on hyvä kysymys. Näin varmasti monen kohdalla on.”

Nykyään melkein ikäluokasta riippumatta yhteydenpito tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa pikaviestipalveluissa, kuten WhatsApp. Nämä eivät kuluta puheminuutteja tai sms-viestejä. Jos katsoo paljon videoita ja televisiota puhelimella, kuluu data runsaasti, mutta jos vain surffailee netissä, käy verkkopankissa ja työstää meilejä, rajattomalle nettiliittymälle ei todennäköisesti ole ollenkaan tarvetta.

Datan suurkuluttajia vain joka kymmenes

Meidän oman kyselytutkimuksemme mukaan 45 % suomalaisista käytti dataa kuukaudessa alle 5 gigaa. Puhelinlaskut voisivat siis monella olla huomattavasti pienemmät, jos vaikka vain vilkaistaisiin sitä todellista käyttöä. Samalla lähes kaikki vastaajista (siis 80 %) ovat valinneet mobiililiittymäänsä rajattoman netin ja siitä maksetaan luonnollisestikin ekstraa. Monelle riittäisi vähempikin, sillä oikeita suurkuluttajia oli vain joka kymmenes vastaajista (10 % käytti yli 20 gigaa dataa kuukaudessa).

Datankäyttö kuuluu kyllä niihin hieman hämäriin käsitteisiin, joiden hahmottaminen voi tuntua hankalalta. Mun Moi -palvelusta oman kuukausittaisen käyttönsä pystyy tarkistamaan todella helposti ihan vain avaamalla palvelun. Mitäs jos sinäkin kokeilisit?

Anna siis pieni hetki ajatukselle aidoista tarpeistasi liittymälle

Katso myös 5 syytä miksi Moin liittymä kannattaa valita.

Moi taas, Ulla

Edellinen artikkeliEdellinen artikkeliSeuraava artikkeliSeuraava artikkeli