5G-liittymä

5G-liittymiä on alettiin markkinoimaan ahkerasti kevään 2018 aikana, tosin sen verran ennenaikaisesti, että kuluttaja-asiamiehenkin piti puuttua asiaan. Nyt 5G-liittymät ovat todella täällä, mitä se tarkoittaa?

5G-liittymä eli 5Gee-liittymä on edelläkävijöiden liittymä, joka mahdollistaa jopa 10 kertaa nopeamman tiedonsiirron 4G:hen verrattuna. 🚀 5Geellä videon katselu ei siis ainakaan tiedonsiirron nopeudesta jää kiinni!

5Gee-liittymä vaatii siihen yhteensopivan päätelaitteen, joita useat puhelinvalmistajat jo tarjoavatkin. Laitehankintojen lisäksi on hyvä kuitenkin huomioida, että 5Gee on edelleen kehitysvaiheessa ja kuuluvuutta on tarjolla vielä vain tietyillä aluilla, kuten Helsingissä, Turussa, Oulussa ja muissa Suomen isoimmissa kaupungeissa.

Kuluttajakiihkosta huolimatta 5Geen suurimmat hyötyjät ovat tulevaisuudessa yritykset, joille aidon 5Geen käyttöönotto mahdollistaa muun muassa verkon jakamisen eri kerrosten välillä omana taattuna kaistana sekä tehokkaan koneiden välisen kommunikoinnin. Wow, näppärää!