26elokuu

Tutkimus: Puhelin on lasten viihdekeskus – myös lomalla

Viettivätkö lapsesi kesälomalla aikaa kännykän ääressä enemmän kuin arkena? Älä huolestu, näin käy monissa muissakin perheissä. 📲

38 % suomalaisvanhemmista arvioi, että heidän alaikäiset lapsensa viettävät lomallaan enemmän aikaa nenä kiinni puhelimessa kuin arkena. Tämä selviää matkapuhelinoperaattori Moin tutkimusyhtiö Kantarilla teettämästä kyselytutkimuksesta.

Yleisimmin aika kuluu kuvien ottoon, pelaamiseen ja viestittelyyn

56 % vanhemmista pyrkii näyttämään itse esimerkkiä puhelimen käytössä. Kyselytutkimuksessa kuitenkin selvisi, että jopa 90 % suomalaisista lukee puhelimesta sähköpostit päivittäin ja enemmistö myös vastaa niihin saman päivän kuluessa, joten ehkä vanhemmat eivät olekaan niitä parhaita mahdollisia kohtuullisen puhelimenkäytön malleja lapsilleen 🤓😅

Lapset puolestaan käyttävät puhelinta lomalla kuvien ja videoiden ottamiseen ja pelien pelaamiseen (38 %), viestittelyyn (36 %) ja suoratoistopalveluihin (35 %). Toisin sanoen, viihteeseen.

”Lapset käyttävät puhelinta viihtymiseen, eikö se ole lomalla aivan sallittuakin? Voisi jopa sanoa, että lapset ovat lomalla fiksumpia puhelimenkäyttäjiä kuin vanhempansa. He ottavat valokuvia ja videoita, pelaavat pelejä, lähettävät viestejä kavereilleen ja katsovat suoratoistopalveluista ohjelmia”, toteaa Moin toimitusjohtaja Petri Lahtinen.

Tutkimustuloksia lyhyesti:

Vanhempien mukaan:
59 % lapsista ottaa kuvia ja videoita vähintään jonkin verran
59 % lapsista pelaa pelejä vähintään jonkin verran
57 % lapsista lähettää viesteja viestipalveluiden kautta vähintään jonkin verran
51 % lapsista käyttää suoratoistopalveluita vähintään jonkin verran
48 % lapsista seuraa somekanaviaan vähintään jonkin verran
45 % lapsista kuuntelee podcasteja tai musiikkia vähintään jonkin verran
vain 31 % lapsista puhuu puheluita vähintään jonkin verran

Tutkimuksen teetti Moi ja sen toteutti Kantar TNS 14.-19.6. välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1 104 henkilöä (15-74-vuotiasta) ja se toteutettiin Kantar TNS:n viikkovastaajapaneelissa.

Lue lisää aiheesta:

Ensipuhelin koululaiselle? Ota ainakin nämä asiat huomioon

Säädä lapsesi puhelin kerralla kuntoon!

Lasten ruutuaika jopa kuusi tuntia päivässä!

Edellinen artikkeliEdellinen artikkeliSeuraava artikkeliSeuraava artikkeli