Onko aika hankkia lapselle ensimmäinen “puhelin”? Kellopuhelin voi olla järkevä ja rauhoittava ratkaisu sekä vanhemmalle että lapselle – etenkin, jos ei halua sukeltaa heti täyteen digimaailmaan.
Kellopuhelimella lapsi voi pitää yhteyttä vanhempiin, mutta se ei koukuta samalla tavalla kuin älypuhelin. Ei videoita, ei pelejä, ei TikTokia, vaan juuri sen verran yhteyttä, että arki sujuu. Tutkimme tarkemmin, miksi kellopuhelin antaa lapselle hyvän startin koulutielle.
Kellopuhelin on turvallinen valinta
Kellopuhelin tuo yhteyden lapsen ja vanhemman välille ilman, että mukana tulee koko internet. Lapsi voi soittaa ja vastaanottaa puheluja tai viestejä, ja yhteys toimii myös silloin, kun koulupäivä venähtää, aika vahingossa vierähtää kaverin luona tai kotiavaimet unohtuvat.
Useimmissa lasten kellopuhelimissa on myös paikannustoiminto, jonka avulla vanhempi näkee, missä lapsi liikkuu. Osassa malleista on lisäksi hätäpainike, jota painamalla lapsi saa nopeasti yhteyden vanhempaan tai toiseen ennalta määriteltyyn hätäyhteyshenkilöön. Joissain kelloissa lähtee samalla hälytys, jolloin vanhempi saa ilmoituksen sovellukseen tai tekstiviestinä.
Vastuuta pienin askelin
Lapselle kellopuhelin on hyvä tapa harjoitella omatoimisuutta: lapsi voi opetella huolehtimaan aikatauluista, ilmoittamaan itse menemisistään ja pitämään yhteyttä tarpeiden mukaan. Tämä antaa pienen mutta tärkeän askeleen kohti itsenäistymistä.
Monissa kellopuhelinmalleissa on herätyskello, askelmittari ja jopa muistutuksia, jotka ovat näppäriä ominaisuuksia tukemaan lapsen arjen hallintaa ilman ylimääräistä ruutuaikaa.
Kestävä ja helppo käyttää
Toisin kuin älypuhelin, kellopuhelin on suunniteltu kestämään lapsen menoa eikä kolhut, roiskeet ja arjen vauhti ole ongelma. Myös kellopouhelinten käyttöliittymä on usein yksinkertainen ja selkeä. Ja jos kello joskus katoaa tai hajoaa, ei sekään kirpaise yhtä paljon kuin uuden älypuhelimen kanssa.
Kellopuhelimessa ei myöskään ole somesovelluksia, pelikirjastoja tai YouTubea. Tämä tekee siitä huomattavasti vähemmän koukuttavan – ja huomattavasti vähemmän stressaavan vanhemmalle. Ruutuaika pysyy luonnostaan kurissa ilman erillisiä rajoitusasetuksia.
Kellopuhelin käyttöön eSIMmillä ja liittymällä
Monet lasten kellopuhelimet tukevat eSIMmiä eli niihin saa liittymän ilman erillistä fyysistä SIM-korttia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kelloon voi asentaa tavallisen mobiililiittymän ja se toimii aivan kuten puhelin, mutta pienemmässä ja hallitumassa paketissa.
Koska käyttö on kevyttä, riittää lapselle usein perusliittymä, jossa on rajattu määrä dataa. Tällaiseen käyttöön toimii hyvin, esimerkiksi Moin Rento 4G -liittymä, joka sisältää 8 gigaa mobiilidataa ja puheluista ja tekstiviesteistä maksetaan käytön mukaan, kuitenkin yhteensä vain korkeintaan 19 euroa kuussa.
Ei muuta kuin turvallisesti kouluteille! 🎒👦
👉 Tutustu Moin liittymiin koko perheelle – yksinkertaiset, helpot ja aina edulliset liittymät, joita voit testata käyttöön ilman määräaikaisia liittymäsopimuksia.